Work in Progress

Törmäsin tällaiseen ihan sattumalta jokin aika sitten. En tiennyt ko. kirjoituksen olemassaolosta - jos olisin aikanaan tiennyt, olisin tietysti lähettänyt vastineen. Kirjastolehdessä on ollut tällainen kirjoitus:

Gummerus piti minkä lupasi

Kirjastolehden numerossa 8/2000 käsitellään kirjailijoiden taloudellisia reunaehtoja tavalla johon, pääosin, voi yhtyä.

Kirjoituksessa Hannu Helin vastatessaan kysymykseen kirjailijan asemasta syyllistyy herjaukseen todetessaan Gummeruksen potkineen pois kaikki runoilijansa yhtä lukuunottamatta. Hän viittaa Weilin&Göösin kaunokirjallisen osaston myyntiin vuonna 1988 ja mainitsee Gummeruksen luvanneen pitää huolta sekä uusista että vanhoista kirjailijoista.

Gummerus piti mitä lupasi. Kaikki ne kirjat, joista WG oli tehnyt kustannussopimuksen julkaistiin, olkoonkin että se kaksinkertaisti kotimaisen tuotantomme ja edellytti huomattavia ponnistuksia. Moni kirjailija jatkoi Gummeruksen riveissä, moni hakeutui uudelle kustantajalle. Ikuista sitoumusta tulevien käsikirjoitusten julkaisemisesta ei annettu. Sama ja tasavertainen asema Gummeruksen "vanhojen" kirjailijoiden rinnalla oli yhteistyön lähtökohta.

Pekka Salojärvi Gummerus Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Kirjastolehti 1/01, päivitetty 18.12.2000

Eh eh, minä syyllistyin herjaukseen. Miksiköhän minua vastaan sitten ei aikanaan nostettu syytettä? Oliskohan jo nyt aika? Saisin samalla ilmaista mainosta? Mielelläni syyllistyn herjaukseen uudestaan. Telling The Truth, The Whole Truth, And Nothing But The Truth. Oikeasti tilanne meni näin. (Kerron sen nyt vielä kerran, ja sitten saa olla.)

Gummerus ’piti lupauksensa’, julkaisi niitten entisten Weilin & Göösin kirjailijoitten teokset, jotka olivat ennen W + G:n myyntiä ehtineet allekirjoittaa julkaisusopimuksen W + G:n kanssa. Se vielä olisi puuttunut, että ne kirjat olisi jätetty julkaisematta.

Salojärven puodille W + G:n osto aiheutti ’huomattavia ponnistuksia’. Niin varmaan, mutta perimmäinen tarkoitus oli ostaa W + G:stä ’parhaat palat’, ja jättää niin kuin hyeenat jättävät, loput haaskaksi, heitteille ja korppikotkille.

Olin Katajanokan Kasinolla Gummeruksen Syksyn kirjojen julkaisutilaisuudessa syksyllä 1988. Siellä Gummeruksen ’vanha’ kirjailija, Keijo Siekkinen, kysyi puodin johdolta jatkosta, miten nyt aiotaan menetellä, huolehtia Gummeruksen vanhoista kirjailijoista ja uusista tulokkaista. Johto vastasi, että kaikki ovat samalla viivalla, Gummerus pitää huolen sekä vanhoista että uusista kirjailijoistaan. Mistään ’ikuisesta sitoutumisesta’ ei puhuttu, mutta ainakin minä käsitin konkreettisesti tuon, että ’yhteistyön lähtökohta oli sama ja tasavertainen asema Gummeruksen ’vanhojen’ kirjailijoiden rinnalla’. Miten sen muuten voi käsittää, kuin lupaukseksi siitä, että sinua kustannetaan Gummeruksella tästedeskin - jos kirjasi ovat julkaisukelpoisia. Mutta eihän ’oikea’ kustantaja niin menettele, hän julkaisee sinua ainoastaan ja vain niin kauan kuin sinusta on hänelle jotain taloudellista hyötyä, eivät kustantajat mistään kulttuurista piittaa, tai kirjallisuuden hyvää ajattele. Joka niin uskoo, elää illuusiossa.

Sekin on totta, että moni kirjailija jatkoi Gummeruksen riveissä, vähän aikaa, mutta yksi toisensa jälkeen kaikki runoilijat Tommy Tabermannia lukuunottamatta saivat sieltä kenkää. Minun kohdallani asia hoidettiin niin, että toimittamani käsikirjoitus luetettiin Tero Liukkosella, jonka lausunnon mukaan käsikirjoitus oli valmis julkaistavaksi. Päätöstä kuitenkin vitkuteltiin kokouksesta toiseen. Sitä kesti toista vuotta, olin sitkeä ja soittelin aina kun tiesin, että oli pidetty kokous. Lopulta kustannustoimittaja Paula Pesonen totesi minulle puhelimessa: "Gummerushan ei ole koskaan varsinaisesti ollut mikään runokustantamo". Siitä minäkin käsitin, että tuossa on ovi. Voin kuvitella, että muitten kohdalla prosessi oli samanlainen.

Tosiasia on se, että Gummeruksen resurssit eivät alun alkaenkaan riittäneet Weilin + Göösiltä tulleitten kirjailijoitten julkaisemiseen, he halusivat ostaa vain parhaat päältä, eikä runouden kustantamista pitkällä tähtäimellä edes ajateltu. On häpeämätöntä hurskastelua puhua, että ’moni hakeutui uudelle kustantajalle’, kun käytännössä se tarkoitti sitä, että Gummerus ei yksinkertaisesti tahtonut julkaista W + G:ltä ostamiensa vähälevikkisten kirjailijoitten kirjoja. Jotkut siitä selvisivät, saivat uuden kustantajan, osa häipyi kirjallisuuden ’kentiltä’ lopullisesti.

En epäröi sanoa, että Gummeruksen menettely oli osasyy Pekka Parkkisen itsemurhaan. Se oli kova paikka jokaiselle, jäädä tyhjän päälle. Minulta meni Gummeruksen ’suuresta puhalluksesta’ toipumiseen viisi vuotta, ja minä myös harkitsin vakavasti ja monta kertaa niitten vuosien aikana sitä ratkaisua, jonka Pekka sitten teki. Jos lapset eivät olisi olleet pieniä, niin tuskin olisin tässä enää tätä kirjoittamassa. Mutta eiväthän tällaisille ’salojärville’ kirjailijat ja heidän elämänsä mitään merkitse. Niinhän se menee, sitähän markkinatalous on. Ei Gummerus mikään kirjankustantamo ole, vaan ’lurexskeidaa’ julkaiseva kirjapaino.

Edited: 12:28
BTW, jo Salojärven itsensä kirjoittama 

Kaikki ne kirjat, joista WG oli tehnyt kustannussopimuksen julkaistiin, olkoonkin että se kaksinkertaisti kotimaisen tuotantomme ja edellytti huomattavia ponnistuksia.

sisältää vastauksen. Ei kai nyt herregud Gummerus sentään niin hullu puoti ollut, että se olisi aikonut pysyvästi kaksinkertaistaa kotimaisen tuotantonsa, jos jo yhden syksyn tuotanto aiheutti sille ‘huomattavia ponnistuksia’. - Once again - ne tekee sen itse…näköjään…