ollaan blogin puolivälissä tai ehkä hieman ylikin aloitin muistaakseni 6. syyskuuta, takana on siis kohta 5 kuukautta. alkuperäinen tarkoitukseni oli jatkaa tämän vuoden loppuun. mutta matskua on kertynyt sen verra hyvin, että jatkan vielä jonnekin about toukokuulle. tämä aikataulu tietysti sillä edellytyksellä ettei (nobody knows) a) vanha isäni kuolla kupsahda ennen sitä b) tai minä itse tee samaa temppua molemmat tietysti hidastavat työtä
kupsahdin jo kyllä lumitöissä, otsassani on reikä, olisin saattanut menettää tajuntani ja hautautua satavaan lumeen josta minut olisi löydetty kenties muutaman päivän päästä
alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, niin kuin sillä ei yleensäkään enää ole…
jos tahti siis jatkuu tällaisena 8. kuukauden materiaalista kyllä syntyy sellainen ‘lätkä’ jota olen suunnitellut
vanhasta kokemuksesta tiedän että kirjan kokoamisvaiheessa matskua syntyy väkisin aina lisää suht paljon
kuten aina kirjoittaessani olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa kaiken mitä olen kirjoittanut, en ole kertaakaan lukenut mitään kirjoittamaani
siis palannut siihen mitä olen jo tehnyt, siksi kaikki alkaa periaatteessa toukokuussa ‘puhtaalta pöydältä’
nimeä olen joskus pohdiskellut, mutta muuten työ on ollut pelkkää matskun kasaamista
en tietenkään ole niin ‘luova’, että pystyisin joka päivä keksimään jotain uutta sillä vauhdilla mitä tämä blogi on edistynyt
silloin kun en ole keksinyt mitään uutta olen käyttänyt vanhoja ‘työvihkojani’ joista olen yhdistellyt asioita
niitä on minulla jokin 70 senttinen pino kirjan tekeminen tällä tavalla on ollut hyvin mukava ja mielenkiintoinen kokemus
hieman riemukkaampi kuin se tavallinen kuukausien yksin puurtaminen
kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet seurata!
työ jatkuu, mutta nyt ollaan sentään jo jossain ‘mezzo giornossa’
jos kengissä ollaan niin se mielenkiintoisin ‘matsku pura ja kokoa’ -vaihe alkaa joskus toukokuussa
Post a Comment