Skip to content

minoon idiootti

lupauduin aikoja sitten mukaan opukseen, jossa minun pitäisi kertoa runouskäsitykseni ja näkemykseni. voihan vieno, en tajunnut mihin pääni pistin. vuosi vuodelta tämä teoriapuoli on tullut vaikeammaksi. mistä minä tiedän mikä on minun käsitykseni ja näkemykseni runoudesta. en mä sitä ikinä ajattele, enkä varsinkaan että minulla olisi jokin teoria jonka pohjalta kirjoitan. (mä vaan nään omasta ja toisten tekstistä mikä toimii ja mikä ei, sillä siisti.) neljästä kahdeksaan liuskaan. sain tingittyä sen kahteen. ja kun kirjoitin sitä tuli kai vajaa liuska - aivan surkeata puppua, käsittämättömän idioottimaista tekstiä, ala-arvoista roskaa. emmä tällasia osaa, miksen mä saa vaan kelaa. mä teen samassa ajassa viiskytä ihan kelvollista runoo mieluummin. - miten runoni ovat syntyneet, ei herrajumala!

15 Comments

  1. Saara wrote:

    Entäs jos laitat siihen valmiin runon lisäksi ja selostat sen runon valmistumisen samoin kuin täällä blogissa? Ja mites se haastattelusi siellä toisaalla? Siinähän oli ihan hyvin sitä ajatuspuoltakin.

    Saturday, November 4, 2006 at @19:50 | Permalink
  2. admin wrote:

    Niin sillai, pitää miettiä. Kiitti! En minä jaksa sitä haastattelua, sekin on yhtä hölmöilyä.

    Saturday, November 4, 2006 at @20:00 | Permalink
  3. Saara wrote:

    Se oli hyvä haastattelu.

    Saturday, November 4, 2006 at @20:02 | Permalink
  4. admin wrote:

    Mutta uskaltaako sitä edes käydä vilkasemassa ;-)

    Saturday, November 4, 2006 at @20:12 | Permalink
  5. Saara wrote:

    Joo, totta kai. Tosson linkki ;) http://tuli-savu.nihil.fi/sivu.asp?c=395&p=11,395

    Saturday, November 4, 2006 at @20:30 | Permalink
  6. Saara wrote:

    Herrasiunaa. Mää sain ihan melkein moderoimatta laittaa tuon wordpressin hullusti asetellun kommentin.

    Saturday, November 4, 2006 at @20:32 | Permalink
  7. admin wrote:

    Oho, linkki, mutta uskaltaako sitä painasta ;-)

    Oho OHO! Nyt on kyllä jotain ihan hullusti kyllä. Pitäs olla lotto vetämässä nyt kyllä.

    Saturday, November 4, 2006 at @20:37 | Permalink
  8. Saara wrote:

    Pitäis olla, mutta kun ei ikinä ole.

    Paina ny siitä.

    Saturday, November 4, 2006 at @20:47 | Permalink
  9. admin wrote:

    Joo joo.

    Saturday, November 4, 2006 at @21:50 | Permalink
  10. Etappisika wrote:

    Ei sitä runouskäsitystä tartte kai niin osata eksplikoida, tai edes aplikoida tyynynpäälliseen. Kustantajan mainososasto voi hoitaa sen. Tärkeintä on vaikka sitten kun tulee Suomeen takaisin kertoa Eevassa tai Annassa tai Me Naisissa, kuinka Suomen luonto on aina merkinnyt luovuuteni lähtökohtaa, ja sieltä olen ammentanut ja kielelliseen asuun pukenut koko runoilijanidentiteettini, ja nämä nyt julkaistavat runoni olen ajatuksissani omistanut suomalaiselle naiselle, jota ilman… jne jne. Ja sitten muutama valokuva järven rannalta, gallenilaiseen mäntyyn nojaileva poeetta katselee ulapalle. The works, you know.
    Ja kauppa käy kun siima, ja kollegat kadehtivat ja vittuilevat.

    Sunday, November 5, 2006 at @1:37 | Permalink
  11. admin wrote:

    Minä luin aluks että allenilaiseen (woody kuiteskin) mäntyyn. Just, sitä ne aina kysyy, miten Takahikiä on vaikuttanut kirjoittamiseesi? Joo, jäinen ulappa ja jossain kaukana pilkkimies josta ei tiedä onko se kuollut sinne viikko sitten vai ei. - Kaupasta en kyllä tiedä, joku joskus kai erehtyy nimestä ja ostaa vahingossa.

    Sunday, November 5, 2006 at @7:25 | Permalink
  12. Etappisika wrote:

    Aivan - jo Honkajoki pyysi Herralta siunausta Suomen herralle, ettei se toista kertaa löisi päätään Allenin mäntyyn…

    Tuo pilkkimies on hyvä - sympoloi vissiin ugrilaista luotokokemusta (silleen ollaan yhtä sen kanssa shamanistisesti, eri tavalla kun euruuppalaiset) yhdistyneenä kristilliseen sympoliikkaan (kala) ja aikamme ihmisen epätoivoon mysteerien edessä (onko se jäätynyt sinne ja on hautaan valmis jo kuin Vesku Loiri).

    Sunday, November 5, 2006 at @13:43 | Permalink
  13. admin wrote:

    Nih, ne on nämä woodyn männyt.

    Just, tämä kala sympoliikka tekee sen ristilli-seksi. Jäällä jäätyy ugrin perkele ja yrittää saada edes Ristuksen evästä kii.

    Sunday, November 5, 2006 at @13:55 | Permalink
  14. Etappisika wrote:

    Tai sittetota finski captain Ahab - jahtaa talvesta talveen sitä yhtä muikkua joka pikkupoikana ollessa näykkäsi saunan yhteydessä uidessa piliin kiinni, eikä pojan elämä palannut entisille urilleen sen koommin. Sielä se järven pohjassa naureskelee, muttei tiedä että suomalainen ei unohda koettua nöyryytystä.

    Sunday, November 5, 2006 at @22:26 | Permalink
  15. admin wrote:

    Se on jokaisen miehen traumaattisen naissuhteen takana: muikku. Ihan oikea muikku vaikka se kuulostaakin sotaharjoituksen nimeltä, vaikka sodassa ja rakkaudessahan jopa muikkukukko on sallittu.

    Monday, November 6, 2006 at @10:17 | Permalink

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*

Bad Behavior has blocked 747 access attempts in the last 7 days.