Skip to content

munatonta kuin pissisten vittu (5 seconds for jk)

Vähän vaikeata, pudotin pimeässä pihalla silmälasini, astuin niitten päälle, ja nyt en näe oikeastaan mitään. Juuri kun pääsin kirjoittamasta Ctrl Alt Delistä ja että teen siitä Selitykset ja huomautukset (taitaa jäädä tekemättä) joku Johannes Knektman lähettää minulle sähköpostia ja linkin. Lisään perään Alli Kantolan kritiikin linkin Kiiltomadosta ja Pertti Lassilan Hesarista. - Mitä tästä sanoisi, runoilija isolla ärrällä en ole koskaan edes halunnut olla, ja mitään uuttahan tässä ei minulle ole. Jo ensimmäisestä kirjastani joku kirjoitti kritiikin Nokian sanomiin ja totesi loppukaneettina että “tuskin Helin itsekään ymmärtää mitä hän kirjoittaa”. - Niin se käy. Olen nyt tehnyt tätä duunia yli kolmekymmentä vuotta, ja tottunut melkein mihin vaan, mutta silti joka helvetin kerta se sattuu. Ja hallelujaa - vaikka tuskin se edes oli kirjoittajan tarkoitus - olisi tyhmää olla myöntämättä sitä.
Edited: 12:50
[Hra Nöttkött sai suhteessa kirjoituksensa tasoon ihan liikaa huomiota, vähensin sen viiteen sekuntiin. Yritin lukea postauksen uudestaan mutta hohhoijaa, alkoi väsyttää. Toivottavasti hra Nötkött on tyytyväinen statistiikkansa lukuihin, sehän oli kai kirjoituksen olennaisin 'sanoma']

9 Comments

  1. Käytän muuten aina opetushommissa kritiikistä puhuessani huonona esimerkkinä tuota Kiiltomadon mainittua arvosteliua - se on erikoinen, samoin Mannisen Teemun kirjasta väsätty petkel…

    Saturday, May 26, 2007 at @10:19 | Permalink
  2. Saara wrote:

    Kun lähdetään arvottamaan taidetta, runoutta tai vaikka viihdettä sen perusteella, ettei niistä ymmärretä mitään, eihän se kerro kuin arvostelijasta itsestään. Tässä tapauksessahan ko. henkilö projisoi ymmärtämättömyytensä siihen mitä ei ymmärrä, sen sijaan että pyrkisi sitä edes jollain tasolla ymmärtämään tai olemaan avoin muiden ihmisten tavoille ilmaista itseään. Emmehän me voi toistemme kokemuksia mitenkään ymmärtää tai sitä, miten joku toinen runouden tai taiteen ymmärtää. Ei meidän kielemme edes riitä niiden kokemusten välittämiseen. Kokeellinen runous sinänsä on taiteen tai vaikka viihteen kentässä vain yksi lisä siihen, miten voisimme kokemuksiamme jakaa. Kaikkien kanssa ei voi jakaa kaikkea. Se on ihan sula mahdottomuus.

    Yritän siis sanoa, ettei Johannes K. ole väärässä sen enempää kuin minäkään tai kukaan muukaan. Ydin on siinä, miten hyvin pystymme hyväksymään niitä asioita joita emme ymmärrä. Eihän se aina helppoa ole.

    Saturday, May 26, 2007 at @12:26 | Permalink
  3. admin wrote:

    Joo Ville, se on. Alli oli pulassa, ja kyseli sähköpostissa apua, yritin auttaa edes hieman oikealle polulle…

    Joo Saara. Minen vaan enää jaksa näitä, jotka pistää ammattitaidon roskiin. Jos muurari on muurannut 30 vuotta, ei kukaan tule sanomaan metsästä, että vittu, mä pystyn tekeen ton saman puolta lyhyemmässä ajassa. Jostakin ihmeen syystä se ei päde kieleen ja kirjoittamiseen… ääh, tää toistuu joka kapakassa…

    Saturday, May 26, 2007 at @13:04 | Permalink
  4. Saara wrote:

    No niin, mutta ei niiden kyhäämät hormit kuitenkaan vedä. Kyllähän sitä voi aina henkseleitä paukutella, mutta loppujen lopuksi siinä savu vain kirvelee silmiä.

    Saturday, May 26, 2007 at @13:13 | Permalink
  5. admin wrote:

    Niin siinä voipi käydä, tai sitten tuli keksittyä vaan siitä shamaanikuopasta savusauna.

    Hra Nötköttin runo-sanan ‘etymologia’ on kyllä perseestä, oli se sitten Wiki- tai Pikipediassa.

    Saturday, May 26, 2007 at @13:17 | Permalink
  6. Saara wrote:

    Jaa jaa, minusta siinä on oma viehätyksensä. Toisaalta noidan loitsuthan ovat nekin olleet järestään kokeilevia :)

    Saturday, May 26, 2007 at @13:34 | Permalink
  7. admin wrote:

    Heh heh, nii, tuskin niitä olis Lääkäriliittoon hyväksytty, väärin parannettu.

    Saturday, May 26, 2007 at @13:41 | Permalink
  8. Jouni wrote:

    Näkyy Knektman itsekin runoja rustaavan, http://johanneksen-kelilumi.blogspot.com/, ehkä omaksi kauhukseen toisten iloksi.
    Nyt on siis saatu apostolin lupa julistautua runoilijaksi kun siihen riittä pelkkä itseltä saatu ilmoitus.

    no sence,
    nonsense,
    sense,
    license
    to kill

    Saturday, May 26, 2007 at @15:44 | Permalink
  9. admin wrote:

    Aha, sehän hyvä. Mutta varmaan siihen muut tarvitsee Nössmanin luvan, ainakin jos haluaa sen autuuven isolla ärrällä.

    Saturday, May 26, 2007 at @16:02 | Permalink

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*

Bad Behavior has blocked 747 access attempts in the last 7 days.