“Ilman kulttuuria olet pelkkä kone.” Otsikko on eilisestä Hesarista, Taideteollisen ja Sibbiksen opiskelijat ovat käyneet osoittamassa mieltään eduskunnan rappusilla. Ja hörönlörö…
Vuosi vuodelta olen enemmän ja enemmän Haavikon kannalla: suomalaista kirjallisuutta ei enää ole, eikä sitä tarvita. (Jotenkin noin se muistaakseni meni). Sen julkaisemiselle pitäisi saada jokin katto, esim. jos kirjailijan yhdenkään kirjan myynti ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana ylittänyt 3000 kappaleen rajaa, hän ei saisi julkaista enää mitään. Suomalaiseksi nykyrunoudeksi riittäisi hyvin Tommy Tabermannin, Arno Kotron ja Heli Laaksosen tuotanto
Kielen pitäisi myös olla luettavaa ja ymmärrettävää, kirjoissa saisi käyttää vain esim. suomen kielen 1113 yleisintä sanaa (Oulussa suoritetun frekvenssitutkimuksen mukaan jo sadan yleisimmän sanan joukko muodostaa teksteistä keskimäärin kolmanneksen, ja tuhat yleisintä sanaa kattaa noin 65 prosenttia).
Kirjastot, kirjakaupat ja kodit hukkuvat turhiin kirjoihin, joita kukaan ei (enää) koskaan lue. Kirjaa on hankala polttaa, pitäisi kehittää joitakin mehuasemia vastaavia pajoja, joissa kirjoista voitaisiin puristaa helpommin lämmityskäyttöön kelpaavia brikettejä.
10 Comments
Että sillä tavalla. Joo-o.
No, hyötykäyttöön, kirjat. Elä mitään sillä tavalla, annoit aiheen.
Niin, ja sinä jäit siihen kieriskelemään. Ja nyt pois sieltä piehtaroimasta.
Ehkä minä olin vähän väärässäkin… tai paljon.. hahhaa. Voi voi.
Sehän siinä onkin kun sä olet oikeassa perkele.
Enkä ollut. Saatana.
Oletpas. Perkele.
Ehä ole.
Oleppas. Älä jänkkää.
Kirjojen, - puhun vain runoista, proosaa en ehdi tutkailemaan, levikki lienee nykyään hankala juttu: tuntuu että Kirjavälitys ja Kirjastot ottavat erittäin varovasti tuotteita, eikä missään nimessä läheskään kaikkia.
Muutaman vuoden ajan olen kauhulla kurkkinut kirjakauppojen hintoja,
alle 20 euron ei tunnu saavan mitään uutta. Divareista olen itse tehnyt suurimmat ja parhaat hankinnat; divareihin alkaa siirtyä jo melko uuttakin tavaraa.
Olen käsittänyt että IsoVeljen Maassa (US of A) olisi runous jo aikaa sitten lokeroitunut pienten korttelin kokoisten sisäpiiriläisten väliseksi iloksi. Suomessa ollaan menossa samaan suuntaan; runoilijoiden lähipiiri pienenee, ja laajempaa tietoisuutta ei useinkaan ole.
Toivottavasti olen pääosin väärässä. Isot kustantamot tietysti väittävät vastaan, mutta pitääkö olla yli 10.000 teoksen myyvä ennenkuin kelpaa Suomessa runoilijaksi?
Itse olen levitellyt omia jutskujani lähipiirille, jotkut niitä lukevat,
ja jos joskus joku muistaa jotain mainita, niin taas sitä jaksaa olla iloinen.
Internet lienee jatkossa / jo nyt / vähälevikkiselle runoudelle ainoa mahdollisuus olla olemassa? Kuka poistaisi Spammit ja Rolex-mainokset?
Taas puhun liian pitkään; pitäisikö osata pitää suu pienemmällä?
Tikkis
Tää oli vedetty vähän pitkäks, mutta emmä enää usko että ns. perinteiset kustantamot kauan runojen kanssa viitsii puljata. Lehdissä aina lukee että runoudella menee nyt hyvin, ei runoudella, vaan muutamalla runoilijalla jota myydään, ja tuotteistus ja myyntihän on muka se paras kriteeri. Kyllä se hyvin vähäksi kutistuu muualla paitsi netissä.
Post a Comment