Skip to content

tekisi mieli kirjoittaa

enemmänkin libanonista, mutta mitä se hyödyttää. joitakin pointteja kuitenkin. kuten aina, kyseessä on tietysti öljyvenäjälle, kuudesti syntyvälle ussr:lle lähi-idän öljy ei enää ole niin tärkeä, koska se on löytänyt yhden suurimmista öljyesiintymistä pohjoiselta jäämereltä, josta öljyä aletaan toimittaa murmanskin kautta maailmalle kunhan värkit vaan saadaan kuntoon , joka sinänsä on naurettavaa, koska jos apokalypsin deadlinea haluttaisiin siirtää hieman eteenpäin kaikki mahdolliset varat olisi keskitettävä vedyn käytön tutkimiseen ja toteuttamiseen. libanonin selkkaus loppuu sillä hetkellä kun ussan terroristivaltion pää-perse-yhdistelmälle, yrjö puska juniorille kerrotaan ‘kipurajan’ ylittyneen. mutta kun yrjön ei tarvitse enää käydä vaalikampanjaa, se kipuraja on korkea. israel hoitaa tässä likaisen työn ja työn kohteena on ennen kaikkea iran, johon yrjö ei sitten lopulta hyökännytkäänsehän valmistelee ydinasetta (väite että se tarvitsisi ydinvoimaa energian tuottamiseen on aika läpinäkyvä) ja se taas (ydinase) olisi uhka ‘tasapainolle’: israelin kahdelle sadalle ydinpommille - ja syyria, jota kautta iran jne. toimittavat hizbollahille materiaalia. libanonia ei hallitse libanon, vaan hizbollah ja se tilanne halutaan muuttaa jne. jne. - kaikki vetoomukset ja adressit libanonin sodan lopettamiseksi ovat naurettavaa itsepetosta, pelkkää emboa, terroristivaltioita vastaan ei voi taistella muilla keinoin kuin terrorilla. yrjö -herrahan ehti jo toteamaan, että ussa on britannian tapahtumien vuoksi yhä sodassa. ikävä fakta on myös se, että sissiliikkeitä ja terrorismin vastaista sotaa ei voi missään eikä koskaan voittaa. viimeisimpiä esimerkkejä tästä ovat afganistan ja tshetshenia, ns. terrorismin vastainen sota vain kasvattaa terrorismia. mutta tätä näkyy olevan ylivoimaista ymmärtää. jos olisi oikein kyyninen, voisi ajatella että sen sodan perimmäinen tarkoitus onkin luoda stasilainen seurantajärjestelmä ihmisistä, heidän liikkeistään, kontakteistaan ja rahan reiteistä maailmalla. - blaah, tylsää. helvetti, mulle tulee kauhea kiire, ja mä seilaan tällasta turhaa.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*

Bad Behavior has blocked 768 access attempts in the last 7 days.