suljen sillat, sidon
leuan ja peitän peilit äyskäröin valasta
paperille turhaan tappi auki
huudat apua, täytyt
ja sitten se on täytetty, uppoat
ja olet kaiken kanssa
yhtä
yksin kuin teloittaja
te tahdotte alijäämäisen vaihtotaseen

kun te tahdotte idästä
länteen juoksee loimet
löin turhuuksien turhuutta kuteeksi, niin kuin
joki jäänsä käärme nahkansa loin kangasta, leopardia
hautaani umpeen
maailma sopi kuin hansikas sotainvalidi
istuu lukusalissa

pöydällä edessäni
Time ja Le Monde
näennäinen ruumis ja epätodellinen veri täyttävät
mahan, lämmittävät antavat anteeksi
sen että tapoit minut
Platonin pistoolilla

kaupat aukeaa yhdeksältä ja on auki kahdeksaan
ihmiselle on ikään kuin annettu omatunto
ja pää pensasta varten
Kirke kävi täällä
hän on ruoskijoitten lahkoa

ja ruoskii kupeitaan, pythonin
päässä
aarre polttaa jalkoja savusukeltajalla siviilissäkin
päässä tummat lasit, kaula
haikaran
nokka käsi
kantositeessä orava syö
lehmiä, ja lehmä jolla on paljon huolia tahtoo tahtomistaan
ettei sen huolet vähene saatikka lopu
ei turvallisuus ei kengät

bumerangit, katsot kaukoputkeen
ja näet suuliekin hirvi nojaa paimensauvoihini
teet kynttilän
Tell jännittää
jousta, terälehdet valkeat heteet siniset
emi musta
himmentimen aukko, itä
joka itää täytyisi saada kiireesti maahan tunsin kerran
koneen jonka tappoi
korkkipyssy ohut sairas laskeutui
vuorelta laaksoon

ja ujo kukki, enää hän ei tarvitse mitään
hänet on sanottu
irti
kyyhkysen kaulan väreistä ja hän elää
sillä pidättelen itkua

joka huojuttaa maailmaa turhat typerät
uskonsodat jatkuu ja jatkuu, ja hiljaisuuden meren
en silti ymmärrä hysteeristä sodanpelkoa
enkä pasifismia
ja sodan kauhujen peli
on tyhjä peli tasan nolla nolla spinaakkeri pullistuu, tähti
luokan vene kääntyy
kellopoijulla tassilla

maitoa neulatyynyllesi, laivojen
kateellinen sukulainen hyydyttää jumalankin veren
suuhusi ja alkuaineitten
erään mahdollisen järjestyksen väheneminen
surettaa sinua armeija kaakko

kaks kolme yhdeksän metriä
pitkällä suolellaan toinen
selällään kypärä päässä
ne marssii
päällään jos kiipeät katolle pidä lujasti kiinni päänkuvastasi
en muista mitään
illasta jossa elän, en yöstä
miten olen tänne joutunut, herään
ja olen tsaari enkä löydä mistään Pietaria
ajatuksiani norsun kyyneleet

silmissäsi olit tilannut herätyksen
kahdeksaksi puret kamelin
poikki, kastelin kukat
ja jätin avaimet tuttuun paikkaan
ja valon palamaan, se
valuu yli
kuin kylpyvesi uusi valkoemalinen purje
nostetaan ikkunaan kuu leikkaa

purret jotka saa hiekkakorsetin
viskasit kolikon sokean hattuun lasin
olan yli toivomusten lähde toivoi, uskoi
kaiken ihan kaiken kärsii intiaani pieni kivi

suussa käsi maassa
joka kaataa keilat käsi hikoaa
sylki kuivuu suuhun, ja kortteliralli alkaa
taas odotat koska hän tulee
että voisit ryhtyä odottamaan
häntä, kuollut näki unta oven päällä
kenkä tulessa
potkaisi tyhjää
ja jaettu ilo oli kirja, väännän norsun

niskat nurin lasken veret
ja juon sinä rakastat toista miestä
itseäsi, aurinko
ei nouse pioneeri ei sitä näe, se sammuu
kun sota syttyy, ammattini
on Ararat talon makrotila
kone kuin ilmaa ennustaisi kirkkoisän mukaan
Outokummun papereihin lyödään
vesileima

puolta myöhemmin kuin niihin jotka pelkokin kiertää
joka säästää vitsaa
ei ole noita
ne käski meitä kumartamaan päänkuvia
mutta me heitettiin ne ulos hyvien aviomiesten taloista
joki tulvi
sinä vuonna pylväspyhimys ulvoi
naurusta, verotti saunoja ja mehiläispesiä
kieltäjällä oli ruumisarkkujen ja munasolujen
monopoli, vitriinin liejuiselta

tuuliselta hartialta kehto purjehti maailmalle
merihevosten jotka he ovat juoneet
pilalle vetämissä
variksennahoissa olen restauroinut kahta vuoroa
riisitautisia tuoleja
ja pöydän kyynärpäät

verille, säkeissä solmujen takana
tuuli
ja silmättömät nukahti uudestaan
nymfiliiterin katolle
ja näki unta pilvistä, lakkalikööristä
jäät on
jään siemenille rakennettu
ja ylivoimaisesti suosituin tapa
tulla alas katolta on jäädä

junan alle kaikki on taas
arbadakarba ilo ylimmillään, kääpiö nauraa
soppa palaa pohjaan
rumpu on sidottu mastoon se saa maksaa kapinan
selkänahallaan
alus kolkkaa
toista
laituria vasten, ikuinen kakkonen
tyyntyy

voittaa kultaa otan meren irti nyt
sormi pois suusta
lauma jota ajan länteen kynttilä valuu
jos syljet älä lattialle

se on heti isänmurha jos hän ei vedä henkeensä
minä suutun
laitan kypärän päähän sen nimi on Rebekka
ja pidän mykkäkoulua, yhä uudestaan ja uudestaan
pienen pienet ilot taputtaa lavalle
lentoliskot, dinosaurukset

äiti
joka on enon näköinen joka hallitsee
aina itsensä räjähti lounaspöydässä maistettuaan jänispaistia
herätit sienen, kohta
se alkaa tappaa ja verta riittää
emalisia kyyneleitä

kun ja jos kuva särkee psyykensä
vitriinin
asun vanhassa Pietarissa se on minun ammattini
puhuu, en ymmärrä mitä sanot
en tunne sitä miestä

en tunne sitä miestä samassa laulaa
kukko maailma
on järjestyksen kourissa, ja se mikä on mahdollista
on yhtä
tyhjän kanssa siamilaisia ei saata
leikata
annan kenraalin sinisine silmineen juosta
laivaveistämön kirvesmies

jaloissaan käärme
johon vesiputous tukeutuu luola
johtaa hyvin sähköä, kaupunki
on ääni rakennettu
petollisille silmille joihin hupsahdit
reittä myöten se imaisi
saappaan jalasta
ja jakaa kenttätuomioita rotille
jotka jyrsi rikki

pahvilinnoituksia seison jättiläisten harteilla
ja luulen olevani
verbi, mies jolle tällä hetkellä puhun
on ylimys kädessä käsky toisessa vastakäsky
ja päässä

epäjärjestys hän lakkaa olemasta
ylimys kun minä lakkaan
puhumasta
hänelle, eniten maailmassa minä vihaan
tietämättömyyden pilveä, kieroutta
ja kierouden seurauksia
syöpäläisiä
kokemiani nöyryytyksiä kylmän sodan

kuumimpina vuosina ammattini
oli olla jäätä, antinorsu itse
rakensi laivat, ja pysäyttää ne
eikä päästä sisään

ulos veteraania
jota neula ei jätä jota ei jätä rauhaan
tyhjä
kertoi täydestä täysi tyhjästä
siihen mitään lisäämättä
sitä muuttamatta minun on nyt pakko
sanoa regressio palveluksestani
ja kun se vielä on minulle mahdollista
sanani
irti