(Kirje Marinalle Jelabugaan)
Hyvää uutta Tsvetajevaa, Marina! Hyvää uutta mainetta, Musenka, kohtaloa, Musia! Hyvää toista syntymää, Marina! Schwärmereita Übermassillesi!
Hyvää huomista eilisellesi, siskoseni! Ja terveisiä Marinmaasta, Volgan mutkasta! Kävin sieltä Sergei Tšerasovin kanssa Sinua tapaamassa. Bussilla Joškar-Olasta kahdeksan tuntia, Kazanin kautta.
Olen nyt suomentanut valikoiman runojasi. Kymmenen vuotta odotin Valittujasi, lopulta minun oli käännettävä ne itse. Liisa Viitanen ja Sergei Tšerasov olivat pomoinani, muista kiittää heitä.
Mutta voiko venäjän sanat vaihtaa suomen sanoiksi, niin kuin ruplat voi vaihtaa markoiksi? "Onko runo käännettävissä? Vai onko niin, ettei suomentaja olekaan pelkkä välittäjä, kauppias, vaan hänkin tuottaja, joka käyttää materiaalinaan toisenkielistä tekstiä ynnä omaa äidinkieltään? Näin väitän asian olevan."
Olen yrittänyt olla italialaisen aforismin traduttore, en traditore. Kanssasi oli tosi raskasta elää, - suurkiitos siitä ajasta!
Terveisiä täältä gregoriaanisesta, sinne Sinun juliaaniseen kalenteriisi! En löytänyt Sinua Jelabugasta. Museosi löyhkäsi vanhoillepiioille ja lysolille, oli "yhtä huonomuistinen kuin unohtumatonkin". Yhtä kliininen kuin siskosi ja tyttäresi kiiltokuva Sinusta: he ovat retusoineet Sinusta enkelin. Mur myi kuoltuasi kaiken ja häipyi Moskovaan, Sinusta ei jäljellä esineen esinettä, yhtään hiljaista palvelijaa. Pienellä Pokorovskajalla oli pieni sininen talo, ja sen seinässä marmorilaatta. Mutta naulaa johon hirttäydyit, koukkua jota yli vuoden etsit, etkä sähköiltä ja puuttuvilta kandelaabereilta löytänyt, en nähnyt.
Kaman vehreät rannat, Kamalla kalastajaveneet, laivat ja Meteorit, tataarifestivaalit jalkopallokentällä Šiškinin akkunoitten alla, kaikki kolme Jelabugan kirkkoa, sen näin. Kazanskajalla, jolla yritit kaupata vähäistä maallista mammonaasi, olin astua käärmeen päälle. Kazanin ja Jelabugan välillä bussia kivitettiin, ja olin päästä nyrkinkokoisella kivellä hengestäni.
Kaksi helteistä heinäkuun yötä hikoilin ja valvoin huoneessa 232. Koirat ulvoivat ja tappelivat kaduilla kaiken yötä, kolme päivää kävelin Jelabugaa ylös alas ja ympäri. Vain viikon kauemmin jaksoit Sinä pientä Sahalinia joka Jelabuga on. Sergei söi suolakalaa, joi kumissia, minä Rkatsitelia ja loputtomasti Fantaa ja Pšenitsnajaa.
Valhetta kaikki tyynni: tataarien lusikanpesissä ei ollut reikää, eikä juomalaseista peritty ruokalassa maksua, mutta hotelli kyllä laski tyynyliinat, pyyhkeet, viltit ja lakanat ennen lähtöämme. En tavannut Jelabugassa yhtään runoilijaa - Jumalan kiitos - nähnyt Sinua ruokalassa tiskaamassa, löytänyt sitä miliisiä jolle pyykkäsit.
Mutta sen tiedän, ettet tahtonut päästää meitä Jelabugastasi pois. (Sanon Jelabugastasi, sillä Sinä olet Jelabuga. Jelabugaa ei olisi ilman Sinua, Musia).
Tartuit meihin kuin takiainen. Meteor oli täysi, eikä pysähtynyt Jelabugassa, siis emme päässeet Tšeboksaryyn. Kazanin bussiin emme mahtuneet. Jos emme olisi kiertäneet idän, Naberezhnye Tselnyn kautta, ja jos Sergei ei olisi repinyt farkkujaan lippuluukulla Kazanin bussilipuista tapellessaan, olisimme vieläkin Jelabugassa.
Samaan marinadiinko Sinä minut tahdoit? Siihen sunnuntaihin, elokuun viimeiseen päivään vuonna -41, kun koko Jelabuga oli rakentamassa lentokentän kiitotietä, ja Sinä kiisit Kama kaulassasi solmussa suoraan taivaaseen?
Jelabugasi kirkkomaa on korkealla kaupungin yllä. Ja via sinne on tosi dolorosa. Siskosi pystyttämän puisen ristin paikalla on nyt punagraniittinen paasi. Paksut mustat rautaketjut aaltoilevat ympärilläsi, tolpasta tolppaan.
Haudallasi kasvoi, kukki ja kantoi kypsää marjaa mansikka - kai muistat omat säkeesi - "ei marjaa mehevämpää, makeampaa / kuin mansikka kirkkomaan"...
Suo anteeksi. En löytänyt lupiineja sylillistä, en sylillistä unikkoja, en Kaman rannalta karneolia - siis jätin haudallesi sinisen sikurinkukan - ajattelin, se sopii Sinun vihreisiin silmiisi hyvin.
Hyvää entistä surua, entistä kuolemaa, Sinulle, Musenka! En attendant notre rendez-nous! Parhain terveisin ystäväsi,
Hannu Helin
Hyvinkäällä, toukokuulla 1995