4

Tulee päivä surullinen, sanovat!
jona silmäni eloisat kuin liekit,
outojen kenttien viilentämät, lopettavat
hallitsemisen, itkemisen ja palamisen,
ja kaksoisolentoa tunnustelleen kaksoisolennon
keveiden kasvojen läpi kohoavat toiset kasvot.
Oi, lopultakin sinut ansaitsen,
arvokkuuden ihana vyö!

Mutta näenkö kaukaa sinutkin?
hajamielisesti, ristinmerkkejä tehden, lähestyy
toivioretki, tietä mustaa pitkin...
kohti kättä, jota en vetäisi pois,
kohti kättä, joka ei kiellä,
kohti kättä, jota ei enää ole.

Suudelmiasi, eläviä,
ensimmäistä kertaa, minä mitään en vastusta.
Päästä jalkoihin minut kietoi
arvokkuuden ihana liina.
Eikä mikään saa minua enää punastumaan,
pyhä on minulle tämä pääsiäinen.

Hylätyn Moskovan katuja pitkin,
ajan minä, ja laahustat sinä.
Eikä jälkeen jää ketään,
ja kun ensimmäinen multapaakku arkun kanteen jysähtää,
lopultakin on itseään rakastava,
yksinäinen uni sallittua.
Eikä yhtään mitään muuta sen jälkeen
enää tarvitse vastaesitelty pajari-Marina.

11. huhtikuuta 1916 (1. pääsiäispäivä)