YLISTYS RIKKAILLE

Ja nyt, varoitettuani teitä etukäteen,
että välillämme on peninkulmia!
että itse olen haaskaväkeä,
ja että oikea paikkani maailmassa

on ylellisyyden kärrynpyörien alla,
raajarikkojen, kyttyräselkien, epäsikiöitten pöytä...
Niin nyt, kellotornin katolta,
sen julistan: rakastan rikkaita!

Heidän mätien, voimattomien juuriensa vuoksi,
jotka kehdossa jo kasvavat haavaa,
heidän hämillisten kättensä vuoksi, jotka
taskuista heti taskuihin palaavat.

Heidän huultensa hiljaisten pyyntöjen vuoksi,
joita kuin huutoa totellaan.
Sekä siksi, etteivät he pääse paratiisiin,
että siksi, etteivät he katso silmiin.

Heidän salaisuuksiensa pikapostin!
kuriiripostina kulkevien intohimojensa vuoksi!
vuoksi öitten, joina heidät on pakotettu
(väkipakolla suutelemaan ja juomaan!)

Ja koska heidän vanuiset haukotuksensa,
heidän ikävystyneet, kullatut laskelmansa
eivät voi minua, julkeaa nousukasta
ostaa, vakuutan: rakastan rikkaita!

Ja vielä, huolimatta hyvinajellusta parrasta,
syömingeistä ja juomingeista (isken silmää, ja tuhlaan!)
ja vuoksi jonkin yhtäkkisen haavoittuvuuden,
vuoksi heidän koiramaisen, epäilevän

katseensa...
ei kai vain nollien eteen ole lisätty
viivaa? Eivätkö punnukset kenties ole keveiksi vaaitetut?

Ja sen vuoksi, että henkipatot muut
eivät ole niin orpoja maailmassa!
On olemassa tyhmä tarina siitä
kuinka kameli meni läpi neulansilmän.
... Vuoksi heidän katseensa, kuollakseen hämmästyneen,
sairautta anteeksi pyytävän

kuin konkurssia... - Olisin lainannut... - Mielelläni...
Vuoksi hiljaisten sanojen, yhteen puristettujen huulien:
- Laskin kaiken karaateissa, olin veli...
Vannon sen: rakastan rikkaita.

30. syyskuuta 1922