1

Runoilija alkaa puheensa kaukaa.
Puhe kantaa runoilijan kauas pois.

Planeettoina, ennusteina, kiertoilmausten
kuopanteinä... ein ja kyllän välitse
hän jopa kellotornista pudotessaan
tekee mutkan... Sillä komeettojen tie

on runoilijoitten tie. Hukkuneet syysuhteen siteet,
siinä siteet hänen! Kohti taivasta otsa!
Mutta luopukaa toivosta! Runoilijan järjenpimennystä
ei voi kalenterin mukaan ennustaa.

Hän on se, joka sekoittaa kortit,
sotkee keskenään tilit ja painot,
se joka kysyy pulpetista,
lyö Kantia kaaliin,

se joka kiviarkussa Bastiljin,
on kuin omassa kauneudessaan puu.
Ja se, jota ei koskaan nähty mailla halmeilla,
se juna, josta kaikki
myöhästyivät...
sillä tie komeettojen

on runoilijoitten tie: lämmittämättä he palavat,
korjaavat repimällä, he ovat räjähdys ja murto,
ja heidän kieroa polkuaan, pitkin kumpua kulkevaa,
ei voi kalenterin mukaan ennustaa!

8. huhtikuuta 1923