11

Yhtäkkiä hävitä kaikki
ei tapaa siistimpää!
Maaseutu, esikaupunki:
päiviemme loppu.

Ilojen loppu (lue myllynkivien)
päivien, ja talojen, ja meidän loppu.

Tyhjinä seisovat huvilat! Kuin äitiä
vanhaa minä arvostan niitä.
On kovaa työtä olla tyhjillään:
ontto ei ole tyhjillään.

(Huvilat, kolmannes teistä on tyhjiä,
parempi olisi kun palaisitte!)

Älä vain koske,
aukaise haavaa.
Maaseutu, maaseutu,
ratkeavat saumat!

Sillä ilman mahtipontisia
turhia sanoja, rakkaus on sauma.

Sauma, eikä side, sauma eikä kilpi.
Oi, älä pyydä apua!
sauma, jolla kuolleet on ommeltu maahan
on sauma, jolla minut on ommeltu sinuun kiinni.

(Aika näyttää millaisella tikillä:
tavallisella vai kolminkertaisella!)

Niin tai näin, ystäväni, ratko saumat!
siekaleiksi ja riekaleiksi!
Kunnia sille, joka itsensä ratkoo:
ratkoo, eikä vain purkaannu!

ja sille, että harsinlangan alta paistaa elävien
suonten puna, eikä mikään mätä!

Se, joka repii,
ei menetä mitään!
Maaseutu, esikaupunki:
otsan ero otsasta.

Kylissä rangaistaan
tänään, aivoille läpiveto!

Ei mitään menetä se, joka lähtee
hetkellä jona päivä koittaa!
Olen ommellut elämääsi koko yön,
ommellut sitä puhtaaksi, harsimatta.

Älä minua soimaa, jos se on vino.
Esikaupunki: saumat ratkeavat!

Siivoamattomat sielut
ovat arpien peittämät!
...
Maaseutu, esikaupunki...
Esikaupungin selkeä

laajuus. Kuuletko kohtalon askelet,
sen saappaat vetisessä savessa?
... Arvioi käteni kiireinen jälki,
ystäväni, sekä elävä lanka

kestäväksi ommeltu, vaikka kuinka repisit!
Vii-meinen lyhtypylväs!

Tähänkö asti? Kuin salaliitto
katse. Eläimen
katse. - Voisimme kävellä vuorelle?
Vii-meisen kerran!