UUDENVUODENTERVEHDYS
Onnellista uutta vuotta - valoa, valtakuntaa, kotia!
Ensimmäinen kirjeeni sinulle sinun uuteen,
- olisi erehdys sanoa sitä uhkeaksi -
(uhkeus viittaa märehtimiseen)
meluisaan, sonoriseen paikkaasi,
tyhjään kuin Aioloksen torni.
Ensimmäinen kirjeeni sinulle entisestä
jossa sinua ilman kuihdun -
- isänmaasta, joka jo on sinulle
taivaan tähdistä yksi... Poistumisen ja vetäytymisen
lain mukaan, niistä jokainen rakasti minua,
olin niitten kaikkien rakastettu.
Kerronko kuinka sain tietää sinun...?
Ei se ollut mikään maanjäristys, ei lumivyöry.
Joku - kuka tahansa (sillä rakastettu
olet sinä) tuli sisään. - Minulla on ikäviä uutisia.
Siitä oli Uutisissa ja Päivässä. Oletko nähnyt?
- Missä? - Vuoristossa. (Ikkuna kuusenoksissa.
Lakana.) - Etkö sinä lue lehtiä?
Etkö ole nähnyt artikkelia? - En. - Mutta...
- Säästä minut siltä. Ääneen sanon: "Anna olla."
Ja itsekseni: "Petturi en ole."
- Sanatoriossa. (Vuokratussa paratiisissa).
- Koska? - Eilen tai toissapäivänä, en muista tarkkaan.
Tuletko Alkazariin? -Ei, enpä kai.
Ääneen: "Perheeni..." Ja itsekseni: "Mitä tahansa
muuta voin olla, mutta en Juudas."
Hyvää tulevaa vuotta! (Huomenna syntynyttä!)
Kerronko mitä tein, kun sain tietää sinun...?
Shh...Oli lipsahtaa, vanhasta tottumuksesta.
Elämän ja kuoleman olen jo kauan laittanut lainausmerkkeihin,
kuin tyhjäksi tiedetyn juorun.
En tehnyt mitään, mutta jotakin
varjotta ja kaiutta tehtävää,
kyllä tekeytyi, itsestään!
Kuinka meni matkasi, kerrohan?
Miltä tuntui kun sydäntä raadeltiin, muttei revitty
kappaleiksi? Kuin orlovilaisten ravureitten selässä,
jotka eivät haukoille häviä, niinhän sanoit,
salpasiko henkeä - vai vieläkö kovempaa?
makeampaa? Sille joka on lentänyt oikeitten
venäläisten haukkojen selässä ei ole olemassa
vasta-, ei myötämäkiä.
Me olemme tuonpuoleisen verisukulaisia:
se joka on joskus ollut Venäjällä
- on nähnyt tuonpuoleisen
tässä maailmassa. Erinomaisesti järjestetty loikkaus!
Elämän ja kuoleman lausun kera peitellyn
naurahduksen - naurahduksesi koskettaa naurahdustani!
Elämän ja kuoleman lausun kera alaviitteen,
asteriskin (yön, jota anon:
tilalla hemisfäärin olisi
tähtien hemisfääri!)
Mutta ystävä hyvä, älä unohda
tätä: vaikka venäjän aakkoset
ovatkin nyt saksalaisten tilalla -
se ei johdu siitä, että nykyään, mukamas,
mikä tahansa kelpaa, että kuollut (kerjäläinen) hotkii
mitä tahansa -silmää räpäyttämättä!
- vaan koska
tuonpuoleinen maailma
- kolmentoista iässä, Novodevitsissä
sen ymmärsin: ei ole kieletön, vaan kaikkikielinen.
Niinpä nyt surullisena kysynkin:
etkö tahdo tietää mitä on venäjäksi
Nest? Ainoa, ja kaikki pesät
kattava riimi on: tähdet.
Eksynkö aiheesta? Mutta eihän sellaista
ole olemassakaan - mikä eksyttäisi sinusta.
Jokainen ajatus, jokainen, Du Lieber,
tavu, johtaa sinuun - oli puheenaihe
mikä tahansa (vaikka saksa on äidinkieleni enemmän kuin
venäjä, enkelten kieli on kielistäni äidillisin!)
- niin kuin
ei ole paikkaa, jossa et olisi, sellainen on: hauta.
Kaikki ikään kuin ei ollut, ja kaikki ikään kuin oli,
- eikö sinulla ole siellä... mitään,
muistuttamassa minusta? -
mitkä ovat vaikutelmasi, Rainer, uudesta ympäristöstäsi?
Itsepintaisesti, ja epäilemättä -
ensimmäinen vaikutelmasi universumista
(so., runoilijasta siinä),
ja viimeinen näkysi - planeetasta
joka annetaan sinulle vain kerran - ja kokonaan!
ei ole tomu-runoilijan, henki-ruumis näky
(toisen eristäminen - merkitsee molempien loukkaamista)
vaan näky sinusta sinun, sinusta itsesi kanssa,
- olla Zeus ei merkitse olla paras -
sinussa Pollux ottaa mittaa Castoristaan,
sinussa marmori kohtaa ruohon,
eikä se merkitse eroa eikä tapaamista - vaan
molempien kuulemista: sekä tapaamista, että eroa
ensimmäistä.
Kuinka katsoit
omaa kättäsi (musteen - siihen -
jättämää jälkeä)
korkeuksista niin monen (kuinka monen?)
aluttoman, siis loputtoman
mailin, yläpuolelta kristallisen
Välimeren - ja toisten tassien.
Kaikki oli ikään kuin ei olisikaan, niin kuin olen
sen kokeva, esikaupungin rajan takana.
Kaikki oli ikään kuin ei olisikaan, niin kuin se onkin
- mitä on piintyneelle kirjoittajalle viikko
tai vähän yli? - ja minne muuanne sitä katsoisi
kun kyynärpää nojaa aition partaaseen,
tästä - jos ei tuonne, ja tuolta
jos ei paljon kärsineeseen tähän.
Asun Bellevue'ssä. Pesien ja oksien
kaupungissa. Vilkaisen matkaopasta, ja se minua:
Belle-vue. Vankila, josta on kaunis näköala
yli khimairoilla kuormatun Pariisin,
yli Pariisin - ja vähän kauemmaksikin...
Kyynärpää helakanpunaisella sametilla,
miten naurettavilta sinusta (ja varmaan kerran
minusta) näyttävätkään aitiosi
sfääreistä
meidän Bellevue't ja Belvederet!
Hyppään yli. Yksityiskohdat. Meteli. Kiire.
Uusi vuosi on ovella. Mille, ja kenen kanssa
kilistän maljoja? Ja millä? Kuohun tilalla -
on vanutuppo. Ja miksi? Vuoksi kellonlyöntien, tietysti -
mutta mitä minä teen täällä,
tässä uudenvuoden hulinassa
kun sisälläni soi riimi: Rainer - umer?
Jos nimittäin sinä, silmä sellainen hämärtyi,
elämä ei ole elämää, eikä kuolema kuolemaa.
Merkitys - hämärtyy, ja tavatessamme ymmärrän! -
ettei niitä ole olemassa, on vain jokin kolmas,
uusi aspekti (ja peiteltyään oljilla
seitsemännen - mikä onni onkaan - poistuvalle
kahdennellekymmenennelle kuudennelle
sinuun päättyä, ja sinusta alkaa!)
Yli pöydän, silmänkantamattoman,
kilistän maljoja kanssasi kilahduksella
hiljaisella? Mutta en kilahduksella kapakan:
iho ei ihoa kilistä, eikä kilistyksen
riimi ole: joku kolmas.
Yli pöydän katson ristiäsi.
Miten paljon paikkoja - kaupungin ulkopuolella, miten paljon
tilaa kaupungin ulkopuolella! ja kenelle huiskuttaa
pensas - jos ei meille? Paikkoja - meidän
eikä kenenkään muun! Kaikki lehdet! Ja havunneulaset!
Paikkoja sinun ja minun (ja paikkoja omiasi).
(Me olisimme voineet tavata -
ja jutella.) Älä välitä paikoista! Ajattele kuukausia!
Ja viikkoja! Ja sateisia esikaupunkeja
ilman ihmisiä! Ja aamuja! Ja kaikkea tuota,
yhdessä, eivätkä satakielet ole sitä
vielä käynnistäneet!
Luultavasti näen huonosti, täältä alhosta.
Luultavasti sinä näet paremmin, sieltä ylhäältä:
meiltä ei luonnistunut mikään.
Niin selkeästi ja yksinkertaisesti
se on meidän kuosia ja kokoa
ettei - sitä tarvitse edes sanoa.
Ei mikään, paitsi - älä
odota mitään tavanomaisesta
poikkeavaa (tahdista poistuminen ei ole
oikein!) - ja mihin riviin
se muka astuisi?
kertosäe ikuinen:
Jospa edes jotain olisi, joskus jollakin jotakin
ja johonkin, löytyisi vaikkapa vain varjon
varjo! Mutta ei, ei mitään: tunti on sama, päivä sama,
talo sama - jopa kuolemaantuomitulla kahleissaan
jolle on annettu muisti, on: samat huulet!
Vai setvimmekö liikaa menetelmiä?
Tuosta kaikesta meidän oli vain tuonpuoleinen
maailma, niin kuin me itse olemme vain heijastus
itsestämme, - tilalla tämän- - on tuonpuoleinen!
Syrjäseudulta tyhjimmältä,
hyvää uutta paikkaa, Rainer, maailmaa, Rainer!
Hyvää todistettavuuden etäisintä niemekettä -
hyvää uutta näköä, Rainer, kuuloa, Rainer!
Sinulle kaikki oli häiriötä:
intohimo, jopa ystävä.
Hyvää uutta ääntä, Kaiku!
Hyvää uutta kaikua, Ääni!
Miten usein pulpetissa puitiinkaan:
mikä vuori on tuolla takana? Entä mitä jokia?
Ovatko ne kauniita, nuo turistittomat maisemat?
Onko totta, Rainer - että paratiisi on vuoristoinen,
ja siellä ukkostaa? Ettei se ole leskien kaipaama paratiisi -
ettei ole vain yhtä paratiisia, eihän, vaan sen päällä
on toinen? Terasseina? Tatrasta päätellen -
paratiisi voi olla vain
amfiteatteri. (Ja esirippu on
laskettu jonkun eteen...)
Onko totta, Rainer, että Jumala - on kasvava
Apinanleipäpuu? Eikä louis d'or -
ettei ole vain yhtä Jumalaa? Vaan hänen yläpuolellaan
on vielä toinen Jumala?
Kuinka sujuu kirjoittaminen uudessa paikassa?
Missä tahansa oletkin, ovat siellä säkeetkin:
sillä sinä olet
runo itse! Kuinka sujuu kirjoittaminen elämässä ihanassa,
kun ei ole pöytää kyynärpäälle,
tai otsaa kädelle?
(Kämmenelle).
- Lähetä muutama rivi, tutulla salakirjoituksellasi!
Rainer, oletko uusiin riimeihin tyytyväinen?
Sillä, oikein tulkittuna sana
"riimi", mitä muuta - paitsi kokonainen rivi uusia
riimejä - on Kuolema?
Umpiperä: läpi tutkittu kieli.
Kokonainen rivi uusia merkityksiä
ja sointuja.
- Näkemiin! Tutustumisiin!
En tiedä - tapaammeko me, mutta - yhdessä me laulamme.
Minulle tuntematonta maata -
kokonaista merta, Rainer, kokonaista minua!
Jos ei ole mahdollista erota - kirjoita muutama rivi etukäteen.
Uutta äänenhahmoa, Rainer!
Taivaalla on raput, niitä pitkin Lahjojen kera...
Uutta käsien tilaa, Rainer!
- Jottei mikään läikkyisi sille, pidän sitä
kupissa kämmenten. -
Ylitse Rhônen ja yli Rarognen,
ylitse selvän ja ikuisen eron
Rainer - Maria - Rilkelle - käteen.
Bellevue 7. helmikuuta 1927
 |
 |
 |