1

Mitä tämä pensas tahtoo minulta?
Ei puhetta varmaan! Ei ihmislapsen
koiran kohtaloani, jota kiroten
piilotan pääni (päivä päivältä
harmaamman!) sen lehvistöön.
Tämä mahti niin kalju ja tiheä,
mitä tämä pensas tahtoo minulta?
se jolla on, siltä jolla ei ole!

Mutta jotakin se haluaa! Muutoin se ei tulvisi
silmiini, ajatuksiini, ja korviini.
Jos se ei tarvitsisi, se ei kukkisi
suoraan apposen avoimeen sieluuni,
josta puuttuu paitsi pensas
myös kaikkien syrjäseutujeni akkuna!
Mitä, oi täysi pensaan malja,
löydät tästä, paikasta tyhjästä?
Pensaan eolinharppu!

Mitä et muka nähnyt (lehdet
oksillasi ovat samanlaiset!)
kannoissani kompastuttavissa,
ja loputtomissa välimerkeissäni?
Mitä et muka kuullut (oksiesi
puhe ei synny kärsimyksistä!)
kannoiltani kompastuttavilta
ja loputtomilta välihuudoilta?

Niin kuin nytkin, annettuani
sanoille kuolemattoman voiman,
tokkopa minä siitä puhun,
minkä tiesin jo ennen kuin avasin
suuni, tiesin jo piirteistä
huulten, mistä alkavat sirpaleet...
Ja tiedän sen uudestaan ja täydelleen,
kun vain vaikenen.