2

Mutta minä tahdon pensaalta, ole hetki
metelöimättä, maailma ihmisten!
mutta minä tahdon pensaalta, hiljaisuutta:
tovia välille vaikenemisen ja puheen,
sitä syvyyttä ja rikkumattomuutta
voit et-miksikään, voit
kaikeksi nimittää.
Artikuloimattomuutta! Kuolemanjälkeisten
runoelmiemme ihmeellistä artikuloimattomuutta.

Vanhojen puutarhojen artikuloimattomuutta,
uuden musiikin artikuloimattomuutta,
ensimmäisten sanojen artikuloimattomuutta,
Faustin Toisen osan artikuloimattomuutta.

Mutta ennen kaikkea, ja loppujen lopuksi.
Forumille kiirehtivän väentunkion meteliä.
Tuota jylinää korvissa,
jossa kaikki yhtyy yhdeksi.

Aivan kuin kaikki Idän kannut olisi
tyhjennetty helteiselle kukkulalle.
Hiljaisuutta sellaista pensaalta tahdon,
joka täysin sanoen: on hiljaisuutta täynnä.

noin 20. elokuuta 1934